Kohteessa

Kyllä sekin päivä sitten koitti, kun piti herätä kolmen tunnin yöunien jälkeen klo 02:00 ja suunnata kahden 20kg:n matkalaukun ja käsimatkatavaroiden kanssa lentokentälle. Minni ja Minttu lähti viemään, ja ne oli sisäistäny paremmin mun lähdön, kun mä itse. Kun oltiin päästy ruumaan menevistä laukuista eroon, kello löikin sopivasti viis ja Helsinki-Vantaa lentokentällä alkoi anniskelu. Bissejen jälkeen oli haikeat jäähyvästit.

Lento Amsterdamiin meni sujuvasti ja nopeesti. Damin kentällä meinas tulla paniikki, kun 30 minuuttia portille käveltyä huomaa vessojen olevan remontissa, ja sen seurauksena käytössä olevaan lähimpään vessaan äärettömän pitkä jono 60-vuotiaita amerikkalaisia rouvia. Kerkesin koneeseen kuitenkin hyvin, ja onnekseni huomasin saaneeni käyttööni 3 istuimen verran tilaa. Lento meni siis elokuvia katsoessa ja loikoillessa. Ruoka oli pahaa ja sitä oli vähän. Harmittaa, ettei taaskaan ollu aikaa tutustua Damin kenttään paremmin, se on kivanolonen!

Aamu Amsterdamin yllä

Maisemat oli huikeita Etelä-Euroopan ja Pohjois-Afrikan päällä. Ikävästi olin just siiven kohdalla, niin joka kuvassa näkyy KLM:n logo, mut toisaalta ei kyllä haittaa mainostaa ko. lentoyhtiötä ollenkaan. Oon ollu 6:lla lennolla sen yhtiön koneilla, eikä oo mitään valittamista, lentokoneruoka nyt on aina mitä on. 

MMM MM Delicious...

Näin herkullista se oli todellisuudessa... Ja tää oli paras ruoka lennoilla, sentää maistuki edes vähän joltain.

Kuuden aikaa alettiin lähestyä kohdetta, ja pimeys laskeutu. Sitte oli pimeetä. Tosi pimeetä. Koneen laskeutuessa kukaan ei voinut nähdä maata ja valmistautua, milloin kolahtaa, vaikka kaikilla olikin nenät kiinni ikkunoissa. Kone jatkoi Kilimanjarolta vielä Dar Es Salaamiin, joten osa jäi koneeseen ja osa astui ulos kosteaan ja lämpimään ilmaan. Kun siinä lämpimässä mustassa illassa kävelin ekaa kertaa Afrikan mantereella ja tajusin sen, aloin itkeä. :--D Siinä vähän ihmetyksen aihetta mukanaolleille, ne varmaan luuli, että mut tyyliin myytiin Tansaniaan jalkavaimoksi, ja aloin siks itkeä. 

Kentällä joka paikkaan oli kauheet jonot, eikä kellään ollu tietoa, seisooko edes oikeassa jonossa. Muutaman 60-vuotiaan jenkin kanssa siinä sit ihmeteltiin aikamme, mut lopulta saatiin turistiviisumit kouraan ja passitarkastus läpi. Ja mun matkalaukutkin löyty heti, ehjinäki vielä! Mietin, miten ihmeessä bongaan Louisin sieltä kaikkien mustien miesten joukosta, mut sillä oli oikeesti "REETTA"-lappu! :---) Menee taas aikansa, että tottuu tohon vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, se tuntuu niin hurjalta. Yllättävän hyvässä kunnossa oli toi iso asvalttitie, siinä sitte kaahattiinki menemään. Oman jännitysmomentin toi tien laidassa kävelevät/pyöräilevät/moottoripyöräilevät ihmiset, joita ei meinannu huomata millään säkkipimeessä.

Kun päästiin hiekkatielle, alko kunnon bumpy ride, siis öö, oon sitä mieltä tän jälkee, et Suomessa ei oo yhtään huonokuntosta tietä. Talolla oli vastassa Babu, yövartija, joka jutteli mulle ilosesti swahilia. Sisällä odotti kuus suomalaista tyttöä ja ihana kissanpentu, jonka nimi on The Mark (se on tyttö). Sain ainakin toistaiseks oman huoneen. Nukuin yllättävän hyvin, tosin kolmen aikaan heräsin jonkun elukan meteliin. Silloin kokeilin, josko netti toimis, joten päivitin Facebookia kesken unien. Tänään Beatrice näyttää mulle taloa ja opettaa swahilia. En oo vielä nähny juuri mitään oman pihan ulkopuolelta, koska eilen oli niin pimeetä, ja tänään oon ollu vaan talolla. Pari kuvaa siis "omalta pihalta". :)

The Mark ja mun aamuturvotus <3