Alkuperäsen suunnitelman mukaan kiipeeminen piti alottaa klo 08:00, mutta daladalamme lähti bussiasemalta vasta 08:30 kohti Marangua. Daladalasta hyppäsimme vielä taksiin, ja kiipeäminen aloitettiin lopulta 09:30. Kaikilla meillä oli 1,5 l vettä, lounasboksit, pitkähihaiset jne repuissa, mutta guidella tämän lisäksi meille kolmelle toiset 1,5 l vesipullot.
Hans |
Hansin apurit |
Viimeset 30 minuuttia ylöspäin ennen lounasta alko olla vähän tuskaa, kun aamulla syödyt Weetabixit ei enää paljon lämmittäny mieltä. Mandara Hutissa oli paljon porukkaa tauolla, ja olipa siellä muutama suomalainenkin meidän lisäks!
Lounaan jälkeen kavuttiin vielä Maundi-kraaterille. Korkeimmillaan taidettiin olla jossain 2 800 m merenpinnasta, kun Kilimanjaron korkein kohta Uhuru/ Kibo on 5 895 metriä merenpinnasta. Sitten lähettiin lompsimaan alas. Alasmeno oli yllättävän vaikeeta: matka taittu kyllä paljon nopeammin, eikä pulssi noussut taivaisiin, mutta epätasaseen maastoon ja kivikkoon vauhtia meinas välillä olla vahingossa vähä liikaakin. Saa nähdä, miten huomenna pääsee sängystä ylös tommosen kevyen pakara-, reisi- ja pohjetreenin jälkeen. Nyt saunan ja suihkun raikkaana nukkumaan, jos kahden viikon aikana kerättyjen ötökän puremien raapimiselta malttaa. Lala salama!
Välillä fiilis oli vähän tällanen... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti