torstai 18. lokakuuta 2012

Haraka haraka haina baraka

JEE! NETTI TOIMII! <3

Sunnuntaina oltiin Emmin kanssa kattomas paikallista rallia. Vastaavanlaiset skabat käydään näillä huudeilla pari kertaa vuodessa, joten oli hienoa päästä sinne. Tanzania Volunteersin Louis oli yks tapahtuman järjestäjistä ja osallistui myös kilpailuun. Hiekka pöllys, ja ihmiset juoksenteli pää kolmantena jalkana päästäkseen parhaille katsomopaikoille.

Oon iskän kanssa kiertäny vauvasta asti aika paljon erilaisissa autotapahtumissa Suomessa. Sunnuntain häppeninki ei paljon eronnut suomalaisesta: valtaosa väestä oli miehiä, ja kalja maistui. Paikalle oli raahattu muutamia jäätelövaunuja, sekä vaate- ja ruokakojuja. Emmin kanssa ajateltiin virkistäytyä lasipullokokiksilla, mutta auringossa seissyt lähestulkoon kuuma kokis ei oikein toiminut.

Tyylikäs asukokonaisuus: burkha ja lippis.


Kisakatsomo, vol 1

Kisakatsomo, vol 2

Louis kruisaa

Peace, love & God.

Tanzania Volunteers -leimat


Maanantaina oli eka oikea työpäivä. Jokunen sana sairaalasta yleisesti: sairaalassa ei läheskään aina vesihanat toimi, joten juoksevaa vettä ei ole saatavilla. Tällöin vettä lapataan isoista tynnyreistä, ei hajuakaan mistä vesi tuodaan niihin. Siivoamisen jälkeen sairaalassa haisee pikemminkin uimahallilta, kloriittia käytetään aikas isolla kädellä ilmeisesti. Henkilökunnan saniteettitilat (lue: reikä lattiassa) löysin, potilaiden vastaavasta huoneesta en tiedä. 


Houkutteleva wc

Näin yhen synnytyksen, ja pidin vastavastasyntynyttä vauvaa sylissä! Kun vauva oli saatu ulos, se punnittiin ja laitettiin lämpimien peittojen sisään odottamaan, kunnes äiti oli kursittu kasaan synnytyksen jäljiltä. Näitä synnytyksiä katellessa ei voi tulla vauvakuume, vaikka noi vauvat onkin aivan todella sulosia. Kipulääkettä ei anneta lukuunottamatta puudutuspiikkiä, joka pistetään synnytyksen jälkeen ennen ommelten tekoa. Äidit ei myöskään juurikaan saa tsemppiä synnytyksessä: jos joku kiljuu tuskissaan, hoitaja saattaa läpsästä äitiä kovaa reidelle ja komentaa napakasti swahiliksi. Samalla kun yks synnyttää, joku moppaa ko. huoneen lattiaa, ylilääkäri tulee testailemaan rikkinäiseksi todettua lamppua, ja sairaanhoitajat heittää keskenään läppää.

Tiistaina oli todella kivaa sairaalalla! Synnytysosastolla on kymmenkunta paikallista sairaanhoitajaopiskelijaa. Maanantaisesta alkukankeudesta oltiin nyt päästy yli, joten mulle sateli kysymyksiä joka suunnasta ja jokainen halus auttaa mua ja näyttää mulle asioita. Kolmannen vuoden opiskelija (Tansaniassa hoitsukoulutus kestää 4v) Monica oli kaikista ihanin. 


Monica ja meitsi

Töiden jälkeen hölkättiin Elinan kans yhelle hotellille, jonka kuntosalia ja uima-allasta me käytetään. Siinä uima-altaalla lilluessa oli aika hakuna matata -olo. Kotiin päästyä huomasin Kilimanjaron komeilevan ilta-auringossa. Loistavan päivän päätteeks illalla iski koti-ikävä.


Naapurini Kilimanjaro (ja Mama kuku -kanala, kotkotkoooot)

Keskiviikkona oli taas huippua töissä paikallisten hoitsuopiskelijoiden kans. Töiden jälkeen menin niiden kanssa samalla kyydillä talolle, josta syömisen jälkeen lähdettiin Heinin työpaikalle ostamaan laukkuja. Heini on siis vammasten lasten päiväkeskuksessa työharjottelus, ja lasten vanhemmat tekee siellä laukkuja, joiden tuotto menee lasten hyväks. Firmallahan oli oikein onnenpäivät, esimerkiks pelkästään Emmi osti neljä laukkua. Kaupungilla totesin maassa istuneen nahkahansikkaisen naisen nähtyäni, ettei ehkä ihan noin kylmä nyt ole. Pian mulle selvis, että nainen kulkee kontaten joka paikkaan, koska sillä ei oikeestaan oo jalkoja. No niin Reetta. 

Tänään töissä katoin pari synnytystä, ja tein lääkärin kans tarkastuksia synnyttämään tulleille naisille. Esimerkiks masaiheimon naiset saattaa tulla sadan kilsan päästä sairaalaan. Sitten ne tosiaan asustelee sairaalalla synnytykseen asti. Tutkittiin yks masainainen, joka odotti kaksosia. Tohtori totes naisen olevan nyt hyvässä paikassa, koska heimossa jotkut ei hyväksy kaksosia. Näin myös ihkaoikean mustan albiinon (jokainen voi nyt itsekseen googlata black albino). Lääkäri sano albiinojen olevan aika vaarallisilla vesillä täällä, sillä jotkut katkoo albiinojen raajoja, sormia jne onnenkaluiks, jotka myydään sitte kovaan hintaan, great! Potilaspapereita selatessa tuli vastaan tapauksia, joissa äiti ei tiennyt omaa ikäänsä, oli saanut ensimmäisen lapsensa 14-vuotiaana, tai ei muistanut lapsiensa syntymävuosia. 

Iltapäivällä kävin salilla, jonka jälkeen jäin Tiinan kanssa uima-altaalle nauttimaan auringosta. Sitä on jo oppinu semiluontevasti vastaamaan kadulla mambo, habari, jambo -huuteluihin, eikä hätkähdä enää ojassa makaavaa kuollutta kanaa. Ja ei enää huutele kovaan ääneen KUUMA kaduilla. Kuma on swahilia ja tarkottaa vaginaa, että näin. Hmm, pikkusen noi koulujuttujen palautukset menee lörinäks, ku netti ei oo toiminu, ja on kyllä myös kiinnostuskiikarit kadoksissa.


?!








Vaikka suurin osa naapuruston taloista on hulppeita, mukaan mahtuu myös näitä hökkeleitä.

3 kommenttia:

  1. Hei, haluaisiks kertoo tarkemmin tosta vaihtoprosessista koulun kanssa? Ootko ollu aiemmin jossain jo vaihdossa? Tiäks miten toi vaihto vaikuttaa sun opiskeluihin sitku palaat suomeen, esim. miten suoritat niitä kursseja, jotka kaverit on suorittanu jo sun vaihdon aikana tms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa aiemmissa postauksissa, jotka kirjotin Suomessa, selitän jotain aiheesta, mut siis en oo ennen ollu vaihdossa. Koska kävin kesäopintoja, en jää opinnoissa jälkeen, vaan päinvastoin. Teen Tansaniassa työharjottelua samalla kun luokkakaverit tekee vastaavaa Suomessa. Pari kurssia jäi nyt käymättä vaihtoon lähdön takia, joten teen ne keväällä. :) Kyllähän se opintopolku aika paljon poikkeaa jos vaihtoon lähtee, mutta yleensä asiat on sumplittavissa koulunkin päässä. :)

      Poista
  2. EI moro, KUUMA :---D

    terveisin: Oksaska Sinppa

    VastaaPoista