Circle of life

Eilen olin ensimmäistä päivää käymässä Mawenzin sairaalalla Beatricen kanssa. Sairaala koostui useista pienistä rakennuksista, jotka kiersivät sisäpihaa. Sovittiin, että alotan synnytysosastolla maanantaina. Vaihdoin työvaatteet päälle, ja lääkäri kierrätti mua ympäri osastoa. Yhdessä huoneessa oli naiset, jotka oli jo synnyttänyt. Ne hengaili siellä, kunnes olo oli sellainen, että pystyi lähteä kotiin, lyhyimmillään siis vain pari tuntia synnytyksen jälkeen. Kahdessa huoneessa oli sitten synnytyksen ponnistusvaihetta odottelevat naiset. Naisia on kuulemma joskus niin paljon, että ne yhdistelee sänkyjä, jotta kaikki mahtuis huoneeseen paremmin, kun kaikille ei riitä omaa sänkyä. 

Osaston kansliassa kuulin kauheaa huutoa ja kirkumista, joka kuului viereisestä huoneesta. Siellä oli "synnytyssali". Siellä oli kolme sänkyä, ja kaikilla makas synnyttäjät. Kaksi naista odotti aktiivista ponnistusvaihetta, kun yhdellä pedillä 16-vuotias tyttö ähersi vauvaansa maailmaan. Lääkäri vei mut peremmälle, ja siinä se esitteli huonetta, vaikka samassa huoneessa oli sillä hetkellä synnytyksen h-hetki. Kaks hoitajaa siinä paineli tytön mahaa tytön ponnistaessa, sitten näkyikin jo vauvan pää. Ja niin minä näin ensimmäistä kertaa ihmislapsen syntymän.

Pediatrisen osaston hoitaja Magdalena halus esitellä pediatrisen osaston mulle, jossain vaiheessa harjoitteluani menen siis sinnekin. Toisena päivänä osasto on täynnä lapsia, toisena taas tyhjillään. Kun olin vaihtanut työvaatteet pois, lähdettiin Beatricen kanssa daladalalla "kotiin". Daladalassa radiossa soi Backstreet boys - Show me the meaning of being lonely, mikä oli aika koomista: vanhassa hiacessa 25 ihmisen keskellä ei ollut kovin yksinäinen olo.

Illalla hieroja ei tullutkaan, eikä vastannut puhelimeen. :( Harmi. Siispä perjantai-ilta meni tässä talolla hengaillen. Yöllä heräsin Mark-kisun huutoon, luulen jonkun eläimen jahdanneen sitä. Herätin Emmin, muttei nähty mitään, eikä enää kuultukaan. Näin painajaisia, ja nukuin huonosti. Aamulla puutarhuri kyykki etupihalla, arvasin heti syyn. Juoksin ulos itkien. Mark makas maassa kuolleena kurkku auki. Jos oltaisiin annettu Markin jäädä yöksi sisälle, jos olisin mennyt yöllä heti ulos, jos ja jos. :( Tansaniassa kukaan ei pidä kissoja lemmikkeinä, vaan ulkona rottien pyydystäjinä. Tanzania Volunteers -talolla Mark eli pari viikkoa kuin lemmikki, ehkä se koitui myös Markin kohtaloks. Pehmot lemmikkikisut ei selviä Afrikan yössä.

Takapihan papaijapuu

Takapihan banskupuu

Näitä on tosi vaikee kuvata!

Herätyskello

Kaks aasia :o

Lala salama Mark <3

Lähdettiin taksilla Kiboriloni-markkinoille Emmin kanssa, ja sovittiin Beatricen kanssa tärskyt sinne. Ostettiin ihania halpoja kankaita ja hedelmiä. Mä ostin myös kengät, ison huivin ja maksimekon. Oltiin Emmin kans ainoat mzungut markkinoilla, joten aikamoisia nähtävyyksiä mekin. Markkinoilta mentiin kauppaan Nakumattiin (Beatrice nauro, kun kerrottiin, mitä Naku-Matti tarkottaa suomen kielessä). Tunsin tarvetta kuorintavoiteelle, koska täällä tulee jalat niiiiin likasiks tosta hienosta pöllyävästä hiekasta. Tunsin myös tarvetta ananaksen ja banaanin makuisille viinoille sekä suklaavartalovoiteelle, syy tuntematon. 

Pojat tuli kuvaan mun kans. :D

Taksilla päräytettiin sitten keskustasta kotio (maksoi huimat 2.5e, meitsi tarjos reteesti). Jatkettiin Emmin kans eilen aloitettua Operaatio Aasin Rääkkäystä. Päätettiin pestä Punda, puutarhuri autto. Pesun jälkee vietiin Punda lenkille, tiellä paikalliset katto vähän pitkään, kun kaks mzungua lenkitti aasia. 

Nipistän aasia pyllystä hihi.

Keskustelu siitä, mentäiskö pesulla vai ei.

Emmi sai hyvän kuvan tästä! :)

Orientaatiopäivät

Ensimmäisen orientaatiopäivän päätteeks mentiin Tuijan ja Yanin kanssa Woodlandsiin eli paikalliseen "Siwaan". Oli ihan kiva päästä vähän kävelemään pihan ulkopuolelle. Ostin muun muassa shampoon, joka makso kuus tonnia. Ihanan kallista. Tuhat shillinkiä on noin 0,5e. Toinen orientaatiopäiväni sisäls matkan Moshin keskustaan. Mä, Beatrice ja Tiina lähdettiin aamulla kolmestaan odottamaan daladalaa. Daladalat on siis paikallisia ns. busseja eli pakettiautoja, jotka survotaan aivan täyteen ihmisiä. Nyt kun kuvittelet _aivan täyden_ pakettiauton mielees, lisääpä siihen vielä 10 ihmistä, sitten saat käsityksen siitä, kuinka tiivis tunnelma daladaloissa todellisuudessa on. No daladalat oli todella täynnä, joten Beatricen johdolla hypättiin jonkun random tyypin kyytiin. Joojoo äiti, tiedän, vieraiden kyytiin ei saa hypätä, mutta siis Beatrice on paikallinen ja täällä Tanzania Volunteers -talolla töissä. Oltiin laitettu oikeen pitkähihaset päälle, kun lupas sadetta, mut tässä vaiheessa oltiin jouduttu luopua niistä hiestä märkinä. 

Moshissa mentiin ensin pienelle yksityiselle terveysasemalle, koska Tiinalle piti antaa i.v:sti antibioottia. Tiinan edellisen päivän kanylointikokemus oli ollut aika epämiellyttävä, mutta nyt mun (Tiina tietysti mainosti, minkä alan opiskelija oon) ja Beatrcen läsnäolo sai aikaan sen, että hoitsu laittoi jopa hanskat käteen ja putsas kanylointikohdan, eikä iskenyt antibioottia ykkösellä suoneen, vaan pikkuhiljaa, great!

 Käytiin banaanipirtelöillä ja Nakumatt-kaupassa, jossa käy paljon ulkomaalasia. Sitten pitikin lähteä takasin talolle. Lounaan jälkeen mä, Yan, Heini, Elina, Tiina, Emmi ja Emmin iskä lähdettiin yhen hotellin työntekijän, Bobin, kyydillä Arushaan. Emmin iskä siis asuu nyt siinä hotellissa, jossa Bob on töissä, siinä yhteys. Ja hotelli on lähellä taloa, jossa me tytöt asutaan. No niin. 

9200 makso kokis, jäätee ja kaks banaanipirtelöä :::)

Arusha on toinen Pohjois-Tansanian "isoista paikoista" Moshin lisäks, se on isompi kuin Moshi. Puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen oltiin perillä, jossa kierreltiin kauppoja, kieltäydyttiin kaiken maailman tyrkytyksiltä, kuunneltiin mzungu-huutoja (valkoihoinen!) ja käytiin syömässä. Vaikka sanot heti "hapana, asante" (ei kiitos), ihmiset vaan kävelee sun perässä ja tyrkyttää tuotteitaan, yleensä vielä törkein hinnoin. Nähtiin myös Sarah, joka opiskelee myös LAMKissa. Sarah näytti meille vähän paikkoja Arushassa.

Matkalla Arushaan

Perillä Arushassa

Arushasta piti lähteä valosalla ajamaan Moshiin, mutta parin muuttujan takia pääsimme lähtemään klo 19, jolloin on siis säkkipimeetä. Hämärä alkaa hiipiä illalla puol seiskan aikaa, ja seiskalta on jo pilkkosen pimeetä. Autoilu on etenkin pimeellä semihurjaa. Mut vau toi tähtitaivas. Se on upee.

Tänään, kolmantena orientaatiopäivänä, opeteltiin Beatricen kanssa taas swahilia. Osaan jopa sanoa nimeni, ikäni, mistä oon kotoisin, viikonpäivät ja numerot 1-29. Leikin vähän The Markin kanssa, kiusasin kilpikonnaa ja yritin ottaa noita pihan gekkoja ja turkooseja agamannäkösiä liskoja kiinni. Tosi vikkeliä. :(

Näitä puita on paljon, joiden kukat on sinililoja, eikä lehtiä näy lainkaan. 

Kilppari arvosti yhteiskuvaa! ::::)

The Mark solmussa moskiittoverkossa mun sängyssä...

Kaikki muut tytöt lähti safarille, paitsi mä ja Emmi. Me siis ollaan sunnuntaihin asti kahdestaan talolla. Huomenna tulee hieroja, mitähän muuta keksitään viikonlopulle. Ruoka on ollut hyvää, eikä oo mennyt mahakaan sekasin. Ollaan syöty mm. kasviskeittoa, ruokabanaania ja lihakastiketta, maissipuuroa ja kasviskastiketta sekä tosi hyvää chapatileipää ja guacamolea.

Maissipuuroa ja kasvissoosia, tomaattiavokadopähkinäsalaattia. Ja tietty banskuja jälkkäriks!

Kohteessa

Kyllä sekin päivä sitten koitti, kun piti herätä kolmen tunnin yöunien jälkeen klo 02:00 ja suunnata kahden 20kg:n matkalaukun ja käsimatkatavaroiden kanssa lentokentälle. Minni ja Minttu lähti viemään, ja ne oli sisäistäny paremmin mun lähdön, kun mä itse. Kun oltiin päästy ruumaan menevistä laukuista eroon, kello löikin sopivasti viis ja Helsinki-Vantaa lentokentällä alkoi anniskelu. Bissejen jälkeen oli haikeat jäähyvästit.

Lento Amsterdamiin meni sujuvasti ja nopeesti. Damin kentällä meinas tulla paniikki, kun 30 minuuttia portille käveltyä huomaa vessojen olevan remontissa, ja sen seurauksena käytössä olevaan lähimpään vessaan äärettömän pitkä jono 60-vuotiaita amerikkalaisia rouvia. Kerkesin koneeseen kuitenkin hyvin, ja onnekseni huomasin saaneeni käyttööni 3 istuimen verran tilaa. Lento meni siis elokuvia katsoessa ja loikoillessa. Ruoka oli pahaa ja sitä oli vähän. Harmittaa, ettei taaskaan ollu aikaa tutustua Damin kenttään paremmin, se on kivanolonen!

Aamu Amsterdamin yllä

Maisemat oli huikeita Etelä-Euroopan ja Pohjois-Afrikan päällä. Ikävästi olin just siiven kohdalla, niin joka kuvassa näkyy KLM:n logo, mut toisaalta ei kyllä haittaa mainostaa ko. lentoyhtiötä ollenkaan. Oon ollu 6:lla lennolla sen yhtiön koneilla, eikä oo mitään valittamista, lentokoneruoka nyt on aina mitä on. 

MMM MM Delicious...

Näin herkullista se oli todellisuudessa... Ja tää oli paras ruoka lennoilla, sentää maistuki edes vähän joltain.

Kuuden aikaa alettiin lähestyä kohdetta, ja pimeys laskeutu. Sitte oli pimeetä. Tosi pimeetä. Koneen laskeutuessa kukaan ei voinut nähdä maata ja valmistautua, milloin kolahtaa, vaikka kaikilla olikin nenät kiinni ikkunoissa. Kone jatkoi Kilimanjarolta vielä Dar Es Salaamiin, joten osa jäi koneeseen ja osa astui ulos kosteaan ja lämpimään ilmaan. Kun siinä lämpimässä mustassa illassa kävelin ekaa kertaa Afrikan mantereella ja tajusin sen, aloin itkeä. :--D Siinä vähän ihmetyksen aihetta mukanaolleille, ne varmaan luuli, että mut tyyliin myytiin Tansaniaan jalkavaimoksi, ja aloin siks itkeä. 

Kentällä joka paikkaan oli kauheet jonot, eikä kellään ollu tietoa, seisooko edes oikeassa jonossa. Muutaman 60-vuotiaan jenkin kanssa siinä sit ihmeteltiin aikamme, mut lopulta saatiin turistiviisumit kouraan ja passitarkastus läpi. Ja mun matkalaukutkin löyty heti, ehjinäki vielä! Mietin, miten ihmeessä bongaan Louisin sieltä kaikkien mustien miesten joukosta, mut sillä oli oikeesti "REETTA"-lappu! :---) Menee taas aikansa, että tottuu tohon vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, se tuntuu niin hurjalta. Yllättävän hyvässä kunnossa oli toi iso asvalttitie, siinä sitte kaahattiinki menemään. Oman jännitysmomentin toi tien laidassa kävelevät/pyöräilevät/moottoripyöräilevät ihmiset, joita ei meinannu huomata millään säkkipimeessä.

Kun päästiin hiekkatielle, alko kunnon bumpy ride, siis öö, oon sitä mieltä tän jälkee, et Suomessa ei oo yhtään huonokuntosta tietä. Talolla oli vastassa Babu, yövartija, joka jutteli mulle ilosesti swahilia. Sisällä odotti kuus suomalaista tyttöä ja ihana kissanpentu, jonka nimi on The Mark (se on tyttö). Sain ainakin toistaiseks oman huoneen. Nukuin yllättävän hyvin, tosin kolmen aikaan heräsin jonkun elukan meteliin. Silloin kokeilin, josko netti toimis, joten päivitin Facebookia kesken unien. Tänään Beatrice näyttää mulle taloa ja opettaa swahilia. En oo vielä nähny juuri mitään oman pihan ulkopuolelta, koska eilen oli niin pimeetä, ja tänään oon ollu vaan talolla. Pari kuvaa siis "omalta pihalta". :)

The Mark ja mun aamuturvotus <3

WHAT THE ...

En pelkää mitään
En pelkää mitään enempää
Kuin että, saavun perille
Maailma pysähtyy ja ymmärrän
On kaikki ollut kuin
Värjättyä vettä

Kevyt hysteria päällä. Huomenna pitää käydä toivottamassa mummulle hyvät joulut, ja äiti kutsui mut viimeiselle aterialle. Sen jälkeen vien koiran hoitoon ja siirryn kotiin tarkistamaan matkalaukkujen sisällöt 25 474 287 285 742. kerran. Maanantaiaamuyönä kolmen aikaan lähdetään sitten Minnin ja Mintun kanssa lentokentälle.

Haluun viel hehkuttaa, kuinka huikeita ystäviä mulla on! Mulla on ollu aivan huippuvuos teidän kanssa. <3 Lisäks oon nyt saanu ihania muistamisia, kirjeitä ja läksiäislahjoja, joita en osannu todellakaan odottaa. 

En mä halua mennä.

TJ8, mmmmmitä, minne ne päivät katos?! Syksy on niin kaunis ja tuoksuu niin hyvältä, en mä halua lähteä.

Pidettiin mun läksiäisiä hyvissä ajoin eli jo viime viikon viikonloppuna. Alkuiltaa vietettiin meijän opiskelijakunnan tiloissa ja sitten mentiin baariin, josta oltiin varattu tilat meille. Oli huippua nähdä parikymmentä läheisintä kaveriaan samaan aikaan, ja vielä huipumpaa oli se, että vaikka suurin osa oli ennen mun läksiäisiä toisilleen tuntemattomia, ne vaikutti tulevan hyvin juttuun keskenään. Tequila virtas, ja niin. Ei muuta.

Laukut on nyt pakattu. Onneks Minttu oli vähän karsimassa tavaramäärää, muuten olis varmaa muun muassa 15 kengät, 20 mekkoa ja 10 toppia mukana. Ihan hyvä pointti oli toi lentolippujen tulostaminen ja passin etsiminen, niiden kanssa ku tulis jotain ongelmia, niin ei paljon lohduttais, että muuten kaikki on valmiina ja pakattuna. 

Tässä on nyt ollut vähän ongelmia ton malarianestolääkkeen kanssa. Alotin Lariamin syömisen ajoissa, jotta mahdolliset haittavaikutukset ehtis tulla jo Suomessa, ja asiasta vois sitten keskustella lääkärin kanssa. No, ja niitä sivuvaikutuksiahan tuli: pahoinvointia, oksettavaa oloa, ahdistavia unia. Näiden takia tosi väsynyt olo siis, ja oon skipannut pari koulupäivää. Ensin tietty kaverit sanoi aamupahoinvoinnin perusteella omat diagnoosinsa, mutta viime viikolla opin laskemaan 1+1 ja totesin syyn olevan Lariam. Tartuntataudeista (pelottavan) paljon tietävä lääkäri suositteli lääkityksen lopettamista. Tottahan se on, että Tansaniassa paikalliset osaa varmasti hyvin hoitaa malariaa, ja mullahan lienee siellä hyvät hoitoonhakeutumismahdollisuudet, kun sairaalassa päiväni vietän. Siispä lopetin Lariamin. Plasmodium falciparum, tervetuloa!

PAARDIT

Piina ja paniikki !

Kalenteri on viimeiselle 34:lle päivälle Suomessa supertäys. Paljon on koulujuttuja, mutta kivasti almanakan sivuilla vilisee myös kavereiden nimiä. :) Mun aina täys kalenteri on siis tuttu myös mun kavereille: ne osas taktikoida ja tehdä ajanvarauksia itselleen. Tää jos joku konkretisoi lähdön lähenemistä, iik! Samoin ku se, että telkasta tulee sellasten uusien alkavien ohjelmien mainoksia, jotka alkaa mun ollessa Tansaniassa. Pitkä ja piinaava odotus alkaa muuttua viimehetken paniikiks. :D

Koulussa on tosiaan meneillään nyt muun muassa lasten ja nuorten hoitotyön teoria. Lähdenkin Mawenzin sairaalaan toteuttamaan nimenomaan lasten hoitotyön harjottelua. Kuitenkin koululla esitetyt PowerPointit raskausajan seurannasta, erilaisista synnytystavoista sekä lasten kehityksen seurannasta voipi olla aika kaukana Tansanian todellisuudesta. Onneks lastenhoito on tuttua kauraa pikkusisarusten, kummipoikien, naapurin penskojen ja lastenhoitajan työn kautta.

Viikon päästä otan ensimmäisen malarian estolääkkeen, Lariamin. Niitä otetaan tosiaan yks viikottain. En oo ennen syönyt sitä, joten alotan näin aikasin, jotta ehdin jo Suomessa nähdä, sopiiko lääke mulle. Ko. lääkkeestä voi lukea pelottelutarinoita googlettamalla. Tosin, taas jos mua yhtään tuntee, tietää, että nään aina aivan skitsoja unia muutenkin, niin eipä sekavat unet paljon paina.

58 PÄIVÄÄ !

Mun kanssa samassa koulussa sairaanhoitajaks opiskeleva Mari lähti Tansaniaan noin 1,5 viikkoa sitten. Marin Facebook-päivitykset onkin sitte ihan kivasti nostanut tätä mun jo varsin korkeaa matkakuumetta. Marin kärsiessä jonkin sortin kulttuurishokista tulee väkisinkin mietittyä, mitä oikeastaan odotan koko reissulta. Nyt en malttais odottaa Tansaniaan pääsemistä, mutta mitä sitten, kun todella oon siellä 3,5 kuukautta täysin eri kulttuurissa kaukana läheisistä ihmisistä. JA ELÄIMISTÄ! Kun olin 3 päivää erossa Tikrusta festareilla, mulle tuli aivan älytön ikävä tota luupäätä! Sillä on muuten tänään synttärit, onnea TGR 3v! :--)

Odotan Tansanialta ehkä vähän samaa kuin intiltä. Toivon oppivani lisää itestäni, siitä miten kohtaan uusia asioita ja sairaanhoitajana eettisiä kysymyksiä, sekä mua kiinnostaa, miten Tansanian asiat tulee vaikuttamaan mun elämään Suomessa, arvoihin jne. Käytännössä työharjottelun lisäks toivon pääseväni Afrikan luontoon käsiks esimerkiksi jonkun kansallispuiston kautta, ja onhan siellä Kilimanjarolla rämmittävä, kerran se niin lähellä on. En usko, että musta ois kiipeämään Kilimanjaron huipulle, kun ei ole mitään kiipeilykokemustakaan, mutta jonkunlainen piipahdus sen vuoren rinteillä olis huikeeta. Mun työharjottelun päätyttyä, mulla on 10 päivää lomaa, ennen kuin lennän takasin Suomeen. Jos Sansibarilla on silloin tarpeeksi rauhallista turvalliseen matkailuun, haluaisin mennä sinne. Tosin tällaset suunnitelmathan kerkee muuttua vaikka kuinka monta kertaa, ennenku edes pääsen koko Tansaniaan, mutta tää on nyt vaan tällasta tän hetken fiilistelyä! Tietenkin toivon myös paljon aurinkoa ja hyvää rusketusta!

Rokotteita ottaessa mulle tuli ekaa kertaa sellanen olo, että mä oon oikeesti lähdössä. Keltakuumepiikki ja ensimmäinen hepatiittipiikki on saatu, huomenna otan viimeisen kapselin lavantautirokotetta ja sitten parin viikon päästä vielä hepatiittipiikkiä. Malarian estolääkitykseksi sain Lariamin, jonka alotan 1-2 viikkoa ennen matkaa. Jos muistan, sillä oon viime aikoina koheltanut aivan täysillä. Viimeisten kesäopintotehtävien palautuspäivät puskee päälle, kesätöitäkin olis vielä jokunen päivä ja lisäks oon niin innoissani tosta koirasta sekä järjestänyt kavereiden kanssa lähes joka illalle jotain suunnitelmia, niin multa loppuu vuorokaudesta tunnit kesken!



CAN'T WAIT!