Onni sulle, elintaso mulle

Mulle ei oo selvinnyt, mikä tästä tekee Afrikan, mut ajatus lämmittää!

Nyt kolme viikkoa Suomessa oltua tuntuu, että vertailen koko ajan kaikissa asioissa Suomea ja Tansaniaa. Ruuhka-aikaan koululle saapui kaks saman linjan bussia, mutta Tansaniassa koko konkkaronkka olis ängetty yhteen daladalaan, niin että kolme tyyppiä olis roikkunu puoliks auton ulkopuolella. Kun bussi on viis minuuttia myöhässä, en hermostu niinkun ennen. Jos mä bussin myöhästymisen takia myöhästyn tunnilta, niin mitäs sitten. Ei se viis minuuttia tunnu missään.

En halua jauhaa Suomen huippuhyvinvointivaltiosta, koska se on aika kulunut aihe, mut viime päivinä oon miettiny elintasoasioita. Tansanian ja Suomen elintasosta on vaikea puhua edes samassa lauseessa, ja ehkä sen eron suuruuden tajuaakin oikeestaan vasta, kun pääsee ite paikan päälle näkemään. Aluksi se tuntu tietty tosi karulta, kun kuuli paikallisten onnettomankokosista palkoista, näki ne ylpeinä kävelemässä rikkinäisissä vanhoissa vaatteissaan ja huomas niiden olevan niin kiitollisia esimerkiks tavallisesta arkiruoasta. Kaikkien perustarpeet tyydyttyy, mut ei ole pyykinpesukoneita, uusimpia muotivaatteita, omaa autoa tai lapsille omia huoneita kotona. 

Miks korkeeta elintasoa edes tavotellaan? Kun kaikki tavottelee vaan hienompaa autoa, isompaa asuntoa, kodin huippuelektroniikkaa, kalliimpia kenkiä ja vaikutusvaltaisempaa asemaa työyhteisössä, tuntuu et ne tärkeimmät asiat unohtuu. Ollaanko me onnellisia, vai yritetäänkö me vaan tehä vaikutus toisiin ihmisiin? Miks meitä kannustetaan aina opiskelemaan kauheesti ja menestymään työelämässä, kenen onnellisuuden se takaa? Se, että ei oo rahaa hienouksiin, ei ainakaan Tansaniassa estänyt onnellisuutta. Kun ylimääräset ylellisyydet jää pois, keskitytään oikeesti elämän kannalta olellisiin asioihin.

Kuolemaan suhtaudutaan Tansaniassa aivan erilailla kuin Suomessa. Tansanialaiset tuntuu paremmin tajuuvan, että jokainen kuolee, ja se kuuluu asiaan. Meijän suomalaisten kauhistellessa Kilimanjarolla kiivenneen oppaan kuolemaa salaman iskun takia, tansanialainen totes: "Mitäs sitten, ihmisiä kuolee joka päivä ja koko ajan?" Suomessa elämää yritetään pitkittää äärimmäisyyksiin sairaaloissa, muun muassa päihteiden käyttöä ja liikennettä valvotaan ja rajoitetaan holhoavalla asenteella, ja terveellisistä elintavoista paasataan joka paikassa. Mä en nyt oikeestaa ymmärrä, mikä idea siinä on, että eletään pitkä elämä? Mun mielestä onnellinen elämä kuulostaa paremmalta. Jos se nyt sitten sattuu olemaan pitkäkin, niin se on kiva plussa. Me tehdään kuolemasta ihan luonnoton asia, vaikka se on syntymisen kanssa yks luonnollisimpia!

En aio pistää elämää risaseks ja maanisesti toteuttaa kaikkia unelmiani nyt ja heti, mut nää ajatukset on vaa avannu mun silmiä: oon alkanu kriittisemmäks elämän suunnitelmieni suhtee ja kyseenalaistaa aiempia itsestäänselvyyksiä. Kaikkien ois hyvä miettiä perimmäisiä syitä elämänsä asioille. Teenkö tätä, koska oikeesti mä haluun tehdä näin? Tekeekö tää mut onnelliseks? Se ei oo helppoa.

Tän blogin kirjottelu loppuu nyt. Lähinnä läheisille tekemääni blogia on katseltu yli 4 000 kertaa: liekö ne läheiset selaillu siis sitä joka päivä ja odottanu uusia postauksia, hehe! :D Nyt saa Tansania jäädä elämään muistoihin, ja Suomiarki lähtee taas satasella rullaamaan muuton jäljiltä, kun kämppäkin alkaa näyttämään jo kodilta. Elokuun reilireissun suunnittelemistakin voi jo alustaa. Josko me oltais Idan kans reippaita ja kirjotettais sieltä blogia, lets see!

Ei se Tansania unohtumaan pääse: vähän Afrikkaa arkeen!

Masaiviitta päiväpeittona ja naamareita seinällä

Lähdetään kauas pois 

sinne mis on lämmin, 

ja niin paljon elävämmin 

loistaa tähdet ja kuu.

Ei se voi olla väärin 

lähtee maailman ääriin.

Terveisiä Body Lunchista!

Viime perjantaina, eli mun viimeisenä päivänä synnärillä, oli kyllä aivan ennennäkemätön haraka haraka (kiire). Mulle selvis, että siellä on oikeen erityistarkkailuosasto keskosille! Vauva viritettiin kanga-kankaiden avulla vasten äidin rintakehää, jotta pysys lämpimänä. Sitten käveltiin äitin ja vauvan kans toiseen rakennukseen (sairaalahan on rakenteeltaan labyrintti pieniä ykskerroksisia rakennuksia). Ns. keskolassa oli oikeen elektroninen vaaka, ohhoh! Vauvalla olikin painoa hurjat 1,2kg.

1,210 kg

Yhdellä äitillä oli vähän ongelmia esikoisensa maailmaan saattamisessa. Siellä sitte lääkärit ja hoitajat äimisteli tämän haarovälissä synnytyssalissa ja konsultoivat samalla puhelimen välityksellä kollegoitaan. Yhtäkkiä viereisen pedin nainen huutaa hoitajaa ja katsoo mua anovasti. Siinä samassa näänki jo vauvan pään ja ryntään salamana apuun. Viereisen synnyttäjän ympäriltä irtautuu myös yks hoitaja, vauva putkahtaa kokonaan ulos ja nostetaan äidin rinnalle. Ja näin ikkään toimin ekaa kertaa assistenttina synnytyksenä iha ite. Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mut kukaan ei kuollut, ja vauva saatiin ulos! Sit olikin jo tullut aika sanoa kiitokset ja hyvästit synnärille mun osalta. Yks hoitajista totes lopuks mulle: "But we still love you!" Lupasin kyllä käydä moikkailemassa, lisäks eräs hoitajista haluaa mun työkengät, sit kun palaan Suomeen. Yks aamuhan tosiaan seisoskelin ihmetellen pukkarissa kenkiäni etsimässä kunnes mulle valkeni, että ko. hoitsu oli yövuorossaan vähä lainannu mun kenkiä!

Synnärin pääovi

Synnytyssali

Synnyttäneiden huonetta

Synnytystä odotelles

Moshi

Lauantaiaamuna lähettiin tyttöjen kans Arushaan. Oli tosi ahdistavaa, kun kaiken maailman kaupustelijat ja hännystelijät hyökkäs koko ajan meijän kimppuun ja roikku kintereillä (taidettiin näyttää aika turisteilta?). Lopulta päästiin masaimarkkinoille tuhlaamaan rahoja kaiken maailman masairojuun laukuista maalauksiin. Myyntipuheet veti miltein vertoja Kiborlonin markkinoilla kuullulle "MILK NOW"-käskylle.

Osa meistä jäi tutustumaan myös Arushan yöhön. Rahaleo-niminen majoituksemme osoittautu muslimien puljuksi, joten meijän kiliseviä kauppakasseja ei katottu kovin hyvällä. Yö makso 5€/naama, tosin yks kappale moskiittoverkkoja puuttui. Henkilökunta ei pitäny kiirettä verkon asentamisen suhteen, joten reippaina tyttöinä laitettiin se itse.

Rahaleo Guest Housen sääntöjä...

Jihuu, verkko katossa!

Pienien väärinymmärrysten jälkeen päästiin Babylon-nimiseen baariin (huom. ei Body Lunch, niinku aluks kuultiin ja ymmärrettiin), jossa tavattiin yks ruotsalainen ja yks itävaltalainen tyttö eli halutessaan pääsi vaihtamaan kuulumisia på svenska ja auf Deutsch. Ja tottahan toki halusin. Illan kruunas take away -safka tansanialaiseen tapaan: ranskalaisia muovipussissa. Mikä jottei! Yhen päivän aikana me syötiin siis 3 kertaa ranskalaisia. Seuraavana päivänä meiltä yritettiin pulittaa taksikyydeistä käsittämättömiä summia, ja me jännitettiin, keretäänkö löytää edes Moshiin menevää bussia ennen sen lähtöä. Kerettiin ja maksettiin huikeat 2,5€/naama 80km:sta.

Ei, se ei ole koirankakkapussi vaan meidän yöpala!

No ku tuuli!

Eilen illalla iski eka kunnon koti-ikävä. Eka kuukaus meni siinä, kun oli koko ajan tosi innoissaan kaikesta uudesta. Nyt mul on ikävä mun elämää. Mun elämä Suomes on kyl aika ihanaa: mul on iha huikeita kavereita ympärillä ja huippuperhe, mahtavia suunnitelmia ens kesälle ja koulu etenee suunniteltua nopeemmin.

Tänään olin ekaa päivää pediatrisella osastolla, ja siis nimenomaan ripuliosastolla. Lapsia äiteineen oli vajaa kymmenen, kaikki 0-2 -vuotiaita. Lääkärin kierron jälkeen kotiutettiin muutama lapsi lääkkeineen. Lääkkeet on lapsille ilmasia kun taas aikuisten potilaiden pitää maksaa ite lääkkeensä.

Yhdellä tytöllä alotettiin iv-nesteytys. Kanyyli oli jo valmiina kämmenselässä, ja epäilin heti, ettei se oo edes suonessa. No, nesteytys alotettiin mun epäilyistä huolimatta. Sitte äiti huikkaili jo hoitajaa luokse, kun tytön ranteeseen kudokseen oli noussut nestepatti. Sittenhän kanyloitiin uudelleen. Suomessa kaiketi lääkärit kanyloi lapset, täällä tämä tapahtui kyllä ihan hoitsun toimesta. En edes ymmärrä, miks tää hoitsu yritti tytön toiseen kämmenselkään kanyloimista: tytön suonet oli niin ohuita, ettei niitä voinu tuntea, ja lisäks mustan lapsen suonia ei myöskään nää. Lopulta tytöltä ajettiin irtopartaterällä tukka päästä, ja kanyyli sujautettiin päähän, kaiketi onnistuneesti.

Nyt vetästiin iltapalaks kadulta ostetut kokonaiset ananaksemme, olikohan hyvä idea. Ananas on muuten swahiliks nanasi, tärkee tieto sinne Suomeen.

WHAT THE ...

En pelkää mitään
En pelkää mitään enempää
Kuin että, saavun perille
Maailma pysähtyy ja ymmärrän
On kaikki ollut kuin
Värjättyä vettä

Kevyt hysteria päällä. Huomenna pitää käydä toivottamassa mummulle hyvät joulut, ja äiti kutsui mut viimeiselle aterialle. Sen jälkeen vien koiran hoitoon ja siirryn kotiin tarkistamaan matkalaukkujen sisällöt 25 474 287 285 742. kerran. Maanantaiaamuyönä kolmen aikaan lähdetään sitten Minnin ja Mintun kanssa lentokentälle.

Haluun viel hehkuttaa, kuinka huikeita ystäviä mulla on! Mulla on ollu aivan huippuvuos teidän kanssa. <3 Lisäks oon nyt saanu ihania muistamisia, kirjeitä ja läksiäislahjoja, joita en osannu todellakaan odottaa. 

En mä halua mennä.

TJ8, mmmmmitä, minne ne päivät katos?! Syksy on niin kaunis ja tuoksuu niin hyvältä, en mä halua lähteä.

Pidettiin mun läksiäisiä hyvissä ajoin eli jo viime viikon viikonloppuna. Alkuiltaa vietettiin meijän opiskelijakunnan tiloissa ja sitten mentiin baariin, josta oltiin varattu tilat meille. Oli huippua nähdä parikymmentä läheisintä kaveriaan samaan aikaan, ja vielä huipumpaa oli se, että vaikka suurin osa oli ennen mun läksiäisiä toisilleen tuntemattomia, ne vaikutti tulevan hyvin juttuun keskenään. Tequila virtas, ja niin. Ei muuta.

Laukut on nyt pakattu. Onneks Minttu oli vähän karsimassa tavaramäärää, muuten olis varmaa muun muassa 15 kengät, 20 mekkoa ja 10 toppia mukana. Ihan hyvä pointti oli toi lentolippujen tulostaminen ja passin etsiminen, niiden kanssa ku tulis jotain ongelmia, niin ei paljon lohduttais, että muuten kaikki on valmiina ja pakattuna. 

Tässä on nyt ollut vähän ongelmia ton malarianestolääkkeen kanssa. Alotin Lariamin syömisen ajoissa, jotta mahdolliset haittavaikutukset ehtis tulla jo Suomessa, ja asiasta vois sitten keskustella lääkärin kanssa. No, ja niitä sivuvaikutuksiahan tuli: pahoinvointia, oksettavaa oloa, ahdistavia unia. Näiden takia tosi väsynyt olo siis, ja oon skipannut pari koulupäivää. Ensin tietty kaverit sanoi aamupahoinvoinnin perusteella omat diagnoosinsa, mutta viime viikolla opin laskemaan 1+1 ja totesin syyn olevan Lariam. Tartuntataudeista (pelottavan) paljon tietävä lääkäri suositteli lääkityksen lopettamista. Tottahan se on, että Tansaniassa paikalliset osaa varmasti hyvin hoitaa malariaa, ja mullahan lienee siellä hyvät hoitoonhakeutumismahdollisuudet, kun sairaalassa päiväni vietän. Siispä lopetin Lariamin. Plasmodium falciparum, tervetuloa!

PAARDIT

Piina ja paniikki !

Kalenteri on viimeiselle 34:lle päivälle Suomessa supertäys. Paljon on koulujuttuja, mutta kivasti almanakan sivuilla vilisee myös kavereiden nimiä. :) Mun aina täys kalenteri on siis tuttu myös mun kavereille: ne osas taktikoida ja tehdä ajanvarauksia itselleen. Tää jos joku konkretisoi lähdön lähenemistä, iik! Samoin ku se, että telkasta tulee sellasten uusien alkavien ohjelmien mainoksia, jotka alkaa mun ollessa Tansaniassa. Pitkä ja piinaava odotus alkaa muuttua viimehetken paniikiks. :D

Koulussa on tosiaan meneillään nyt muun muassa lasten ja nuorten hoitotyön teoria. Lähdenkin Mawenzin sairaalaan toteuttamaan nimenomaan lasten hoitotyön harjottelua. Kuitenkin koululla esitetyt PowerPointit raskausajan seurannasta, erilaisista synnytystavoista sekä lasten kehityksen seurannasta voipi olla aika kaukana Tansanian todellisuudesta. Onneks lastenhoito on tuttua kauraa pikkusisarusten, kummipoikien, naapurin penskojen ja lastenhoitajan työn kautta.

Viikon päästä otan ensimmäisen malarian estolääkkeen, Lariamin. Niitä otetaan tosiaan yks viikottain. En oo ennen syönyt sitä, joten alotan näin aikasin, jotta ehdin jo Suomessa nähdä, sopiiko lääke mulle. Ko. lääkkeestä voi lukea pelottelutarinoita googlettamalla. Tosin, taas jos mua yhtään tuntee, tietää, että nään aina aivan skitsoja unia muutenkin, niin eipä sekavat unet paljon paina.

58 PÄIVÄÄ !

Mun kanssa samassa koulussa sairaanhoitajaks opiskeleva Mari lähti Tansaniaan noin 1,5 viikkoa sitten. Marin Facebook-päivitykset onkin sitte ihan kivasti nostanut tätä mun jo varsin korkeaa matkakuumetta. Marin kärsiessä jonkin sortin kulttuurishokista tulee väkisinkin mietittyä, mitä oikeastaan odotan koko reissulta. Nyt en malttais odottaa Tansaniaan pääsemistä, mutta mitä sitten, kun todella oon siellä 3,5 kuukautta täysin eri kulttuurissa kaukana läheisistä ihmisistä. JA ELÄIMISTÄ! Kun olin 3 päivää erossa Tikrusta festareilla, mulle tuli aivan älytön ikävä tota luupäätä! Sillä on muuten tänään synttärit, onnea TGR 3v! :--)

Odotan Tansanialta ehkä vähän samaa kuin intiltä. Toivon oppivani lisää itestäni, siitä miten kohtaan uusia asioita ja sairaanhoitajana eettisiä kysymyksiä, sekä mua kiinnostaa, miten Tansanian asiat tulee vaikuttamaan mun elämään Suomessa, arvoihin jne. Käytännössä työharjottelun lisäks toivon pääseväni Afrikan luontoon käsiks esimerkiksi jonkun kansallispuiston kautta, ja onhan siellä Kilimanjarolla rämmittävä, kerran se niin lähellä on. En usko, että musta ois kiipeämään Kilimanjaron huipulle, kun ei ole mitään kiipeilykokemustakaan, mutta jonkunlainen piipahdus sen vuoren rinteillä olis huikeeta. Mun työharjottelun päätyttyä, mulla on 10 päivää lomaa, ennen kuin lennän takasin Suomeen. Jos Sansibarilla on silloin tarpeeksi rauhallista turvalliseen matkailuun, haluaisin mennä sinne. Tosin tällaset suunnitelmathan kerkee muuttua vaikka kuinka monta kertaa, ennenku edes pääsen koko Tansaniaan, mutta tää on nyt vaan tällasta tän hetken fiilistelyä! Tietenkin toivon myös paljon aurinkoa ja hyvää rusketusta!

Rokotteita ottaessa mulle tuli ekaa kertaa sellanen olo, että mä oon oikeesti lähdössä. Keltakuumepiikki ja ensimmäinen hepatiittipiikki on saatu, huomenna otan viimeisen kapselin lavantautirokotetta ja sitten parin viikon päästä vielä hepatiittipiikkiä. Malarian estolääkitykseksi sain Lariamin, jonka alotan 1-2 viikkoa ennen matkaa. Jos muistan, sillä oon viime aikoina koheltanut aivan täysillä. Viimeisten kesäopintotehtävien palautuspäivät puskee päälle, kesätöitäkin olis vielä jokunen päivä ja lisäks oon niin innoissani tosta koirasta sekä järjestänyt kavereiden kanssa lähes joka illalle jotain suunnitelmia, niin multa loppuu vuorokaudesta tunnit kesken!



CAN'T WAIT!

Mites sitte käytännössä?

Vaikka kyse ei oo kuin 3,5 kuukaudesta, käytännön järjestelyitä on paljon. Matkani ajankohta suunniteltiin siten, että reissu sotkee mahdollisimman vähän opintojani. Pari tenttiä ja luentoa tulee jäämään syksyllä multa väliin, mutta koululla ollaan onneksi hyvin joustavia kansainväliseen vaihtoon lähtevien opiskelijoiden suhteen. Suoritan verkkokursseina teoriaopintoja Tansaniasta käsin (toivottavasti talolla todella toimii netti edes parin viikon välein), joten en tule jäämään opinnoista muita jälkeen.

Oon tyytyväinen, että aloin suunnitella reissuani ajoissa. Järjestelyt on sujunut ongelmitta, vaikka on ollu paljon etukäteen suunniteltavaa ja selvitettävää. Koska en ole aiemmin ollu kaukomatkalla kuukausitolkulla, hankin uuden matkavakuutuksen. Tarvittavat rokotteet on helppo selvittää netistä itsekin,  mutta otin lisäksi yhteyttä terveydenhuoltoon rokotussuunnitelman laatimiseksi. Mua odottaa siis seuraavat rokotteet elokuussa: hepatiitti a, hepatiitti b, keltakuume, kolera sekä lavantauti. Lisäks tietty malariaestolääkitys, joka aloitetaan jo ennen matkaa ja jota jatketaan vielä matkan jälkeenkin.

Suurin huoli tällaisessa reissussa lienee raha. Eläminen Tansaniassa ei ole kallista, mutta esimerkiksi menopaluu –lennot Helsingistä maksavat 800e ylöspäin ja edellä mainittuihin rokotteisiin ja malarialääkkeisiin uppoaa monta sataa euroa. Omat lentoni valitsin lentoyhtiön ja lyhyimmän lentoajan perusteella. Monilla lennoilla oli 2 vaihtoa, valitsemallani on vain yksi. Lisäksi vaihto on Amsterdamissa, jonka kentällä olen ollut kahdesti aiemmin, jotain ”tuttua” ja turvallista siis tässäkin reissussa! Lisäksi olen lentänyt KLM –lentoyhtiöllä pari kertaa ennenkin, joten se kuulosti paremmalta kuin esimerkiksi Ethiopian Airlines. 

Yli kolmeksi kuukaudeksi Euroopan ulkopuolelle lähtiessä meidän koulussa (en tiedä, onko tämä vaan meidän koulun käytäntö, vai yleinen) opiskelija saa kuukaus ennen reissua 1 000e apurahan. Mulla lennot makso reilut 1 200e, joten apuraha ei riitä edes siihen. Mun reissukassa koostuu siis kesätöissä tienatusta palkasta, opintolainasta, opintotuesta sekä tosta tonnin apurahasta. Näin kesällä tätä säästämistä helpottaa mun riesana olevien kesäopintojen tuomat opintotuet. Teen tän kesän aikana yhteensä 19 opintopisteen, jos se kellekään mitään kertoo, edestä verkkokursseja.

Asun vuokralla yksin, joten kämppäasiatkin mietitytti reissun takia. Mulla on suhteellisen halpa vuokra, mutta opiskelijabudjetissa jokainen kymppi kirpaisee! Onneks kämppäasiaan löyty aivan mielettömän upea ratkaisu: mun serkku, joka jo nyt käytännössä asuu mun luona, majailee mun kämpällä ja maksaa vuokran, kun mä olen Afrikassa. Minni asuu nyt vielä vanhempiensa kans, joten Minni pääsee kokeilemaan yksin asumista, mun ei tarvi miettiä Tansaniassa Suomen kämpän vuokran maksamista. 

Reissun suunnittelupapereita

Miksi Tansania?

Alunperin ajatus oli vain Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Luin toisten Afrikassa työharjoittelussa olleiden matkablogeja sekä matkaraportteja. Kaverini Antti on ollut useamman kuukauden ajan Tansaniassa vapaaehtoistyössä ja suositteli maata. Siispä googlettelin ja löysin Tanzania Volunteers -nimisen yrityksen kotisivut. Yrityksen tarkoituksena on järjestää työharjoittelupaikkoja, opettajavaihtoa ja vapaaehtoistyötä Tansaniaan. Yritys hoitaa myös majoituksen Moshissa, Pohjois-Tansaniassa, lähellä Kilimanjaroa.

Mietin ensin, tekeekö Tanzania Volunteers matkastani liiankin helppoa ja valmiiksi suunniteltua. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että yksin Afrikkaan lähtemisessä on jo itsessään tarpeeksi jännitystä ja lähetin Tanzania Volunteersin Hannalle sähköpostia.

Tanzania Volunteersin kautta voi mennä työharjoitteluun todella monelle eri alalle. Työharjoittelupaikoista on pitkä lista yrityksen kotisivuilla, josta löysinkin itselleni mieluisan, Mawenzin sairaalan. Mawenzin sairaala on noin 300-vuodepaikkainen sairaala, jonne menen suorittamaan 12 viikoksi lasten hoitotyön harjoittelua. Lastenosastolla vuodepaikkoja on 60, mutta lapsia voi kuulemma hyvinkin olla enemmän kuin vuoteita.

Tansaniassa asuu yli 40 miljoonaa ihmistä. Noin kolmasosa tansanialaisista on kristittyjä ja kolmasosa muslimeita. Virallisina kielinä puhutaan englantia sekä swahilia, ja mä odotankin jo innolla swahilin opettelua! Lainasin kirjastosta muutamia alkeisoppikirjoja, ja swahili vaikuttaa tosi vaikealta kieleltä, mutta motivaatio sen oppimiseen löytyy. Multa löytyy muutenkin paljon kiinnostusta eri kieliä ja kulttuureita kohtaan, voisin opiskella vaikka kaikkia maailman kieliä jos vaan aikaa olis! Tällä hetkellä perusenglannin ja ruotsin lisäks oon opiskellut saksaa ja viron alkeet. : )

Afrikan luonto on aina kiehtonut mua, tai no, ketäpä se ei kiehtoisi. Innostus taisi herätä 6-vuotiaana Disneyn Leijonakuningas-animaation kautta, myöhemmin siirryin luontodokumenttejen katsomiseen ja lukiossa luin biologiaa ja maantiedettä niin paljon kuin mahdollista. Tansanian eliöstön monimuotoisuus ja maantieteelliset herkut, kuten Kilimanjaro (5 895 m), ovat siis asioita, joiden näkemistä en malttaisi odottaa!

Hoitotyön kannalta tästä tulevasta työharjoittelusta tekee erityisen haastavan ja mielenkiintoisen esimerkiksi HIV ja tuberkuloosi: niihin kun ei Suomessa törmää todellakaan siinä mittakaavassa kuin Afrikassa. Tansanian aikuisväestöstä 6,2 prosentilla on HIV-tartunta. HIV-tartuntojen yleisyys ei pelota mua, mutta korostaa tietenkin työturvallisuuden tärkeyttä. Viime työharjoittelussani terveyskeskuksen vuodeosastolla laskeskelin, kuinka monet suojakäsineet käytin päivässä. Mulla kului 10 paria hanskoja! Jos käyttäisin Tansaniassa niin paljon hanskoja, mun pitäis ottaa 10 pakettia (paketissa 100kpl käsineitä) mukaan Suomesta, eihän mun matkalaukkuihin sitte muuta mahtuiskaan! Aseptiikan taso Tansaniassa voi vähän järkyttää ainakin aluksi, mutta pakko myös itse tinkiä Suomessa opitusta aseptiikasta. 


Tässä vielä Antin ottamia kuvia Tansaniasta puolentoista vuoden takaa (jos oikein muistan?) sekä Tansanian ilmastodiagrammi.

08.10.12 Helsinki - Amsterdam Schiphol - Kilimanjaro

Ostinpa äsken lennot Kilimanjaron lentokentälle ja takaisin. Koko ajan tää alkaa tuntua enemmän todelta, ja pikkuhiljaa alkaa jännittää. Oon siis lähdössä Tansaniaan, Itä-Afrikkaan, 14 viikoksi työharjoitteluun. Lähden lokakuun alussa ja palaan Suomeen näillä näkymin tammikuun puolivälissä. Vähän erilainen joulu ja uusivuosi tiedossa!

Opiskelen ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi. Vaikka mulla on paljon hoitoalalla työskenteleviä lähisukulaisia, ei silti voi sanoa, että tää kouluttautumisvalinta olisi ollut itsestäänselvä. Alunperin hain hoitotyön koulutusohjelmaan lukion jälkeen vain sen takia, että on edes joku koulupaikka odottamassa. Kun sain ylioppilaslakin päähän, lähdin inttiin. Armeijassa pääsin lääkintämieheksi ja huomasin, miten monipuolista sairaanhoitajan työ voi olla. Aloin ajatella, ettei sairaanhoitajaksi lukemisen tarvitsekaan olla mulle kakkosvaihtoehto, vaan se voi olla ihan se ykkösvaihtoehto.

Intin jälkeen aloin sitten opiskella sairaanhoitajaksi, ja nyt on ensimmäinen lukuvuosi takana. Jo syksyllä, kun koulu alkoi, tiesin haluavani Afrikkaan, ja nyt 10 kuukauden suunnittelun jälkeen mulla on lentoliput! :-) 

Oon aina ollut aika päättäväinen ja määrätietonen, eikä luovuttaminen oo mulle helppoa, vaan tartun herkästi toimeen. Inttiin lähteminenkin oli 13-vuotiaana saatu päähänpisto. Kyllä sitä mietti kesällä +30°C lämmössä maastopuku päällä sekä rynnäkkökivääri selässä pyöräillessä, että voishan tän kesän viettää rannalla maatenkin. Kuitenkin 270 vuorokautta tuli isänmaata palveltua, ja oon iloinen, että tein sen. Haave Afrikkaan lähtemisestä kasvoi myös niin isoksi, että kyllä se on toteutettava!

“There is only one thing that makes a dream impossible to achieve: the fear of failure.” 

Paulo Coelho