Pieniä iloja

Maanantaiaamuna lähettiin kuumille lähteille. Toinen paku oli täynnä innokkaita suomalaisia, toinen tavaroita. Matka ei ollu pitkä, mutta sitäkin kivisempi se kyllä oli. Vastaan tuli paljon aaseja, vuohia, lehmiä ja masaiheimolaisia. Perillä odotti paratiisi.

Loimitettu aasinen <3

Ensimmäinen traktori, jonka näin Tansaniassa!

Vihdoin kohteessa

Kuumien lähteiden luona laitettiin aurinkotuolit kuntoon, pystytettiin teltat, ja kokki alkoi tekemään meille lounasta meidän nauttiessa elämästä. Vajaa vuorokausi kuumilla lähteillä meni yksinkertasesti uidessa, aurinkoa ottaessa, syödessä ja juodessa. Pusikoissa vilisi metrinpituisia liskoja, erilaiset pikkulinnut lauloivat puissa, ja jotkut näki vedessä kilpikonnia. Ite näin vedessä vaan pikkusia kaloja, joiden jalkahoitolasta sai nauttia, tosin mun mielestä se kutitti ihan liikaa. 

Tarzan?

Kenttäkeittiön tuotoksia :) 

Keskiviikkona sitten palasin levänneenä sairaalalle. Aamuisin perustervehdys sairaalalle mennessä on esimerkiksi seuraavanlainen: 

mä: "Shikamoo!"

hoitaja: "Marahaba. Jambo, Reetta!"

mä: "Sijambo, sister!"

hoitaja: "Mambo!"

mä: "Poa, vipi?"

hoitaja: "Safi! Habari?"

mä: "Nzuri!"

hoitaja: "Karibu!"

mä: "Asante sana!"

Tässä siis pelkästään tervehditään ja toivotetaan tervetulleeks. Välillä tuntuu, että testaako ne vaan, kuinka monta tervehdystä osaan swahiliks, haha. :D

Synnärin toimistoon tuli istumaan nainen vauvan kanssa. Ihmettelin, miksei äiti rintaruokkinut vauvaansa, kunnes mulle selvis, ettei nainen ole edes tytön äiti, vaan täti. Masaiheimolainen äiti oli synnyttäny tytön viime viikonloppuna kotiinsa, mutta kuollut synnytyksen jälkeen menetettyään paljon verta ambulanssissa matkalla sairaalaan. Kun näin tytölle syötettävän äidinmaidonkorviketta isolla lusikalla, päätin sponssata tuttipullon vauvalle. Vauva sairastaa riisitautia, ja taudin hoito vähän huolestuttaa mua. Tytön kohtalo on nyt käsittelyvaiheessa, mutta todennäkösesti vauva on hallituksen, joten en usko tytön saavan kovin hyvää hoitoa jalkojen korjaamiseks. Tänään vauva siirty isompaan sairaalaan pediatriselle osastolle, joten ehkä vielä on toivoa. Annoin vauvalle mukaan vaaleanpunasen tuttipullon, kevyemmän pipon, bodyn, sukat ja ruokalapun. 

Ekaa kertaa tuttipullosta juomassa :)

Tänään sairaalassa mietin taas kerran, miten outoja on nää kulttuurierot. Miettikääpä vaikka suomalaista katukuvaa: kaikki rämpii kauhealla kiireellä räntäsohjossa menemään, kukaan ei tervehdi ketään, ihmiset ei katso edes toisiaan silmiin. Jos joku erehtyy vilkaisemaan jotakuta, vilkaisun kohteen päässä alkaa armoton pohdinta: a.) tunnetaanko me jostain b.) onko mun naamassa jotain likaa tai vikaa c.) mikä ton ongelma on, kun se kyylää?! Tansaniassa tuntemattomiakin tervehditään. Tuntemattomien vaatteita kehutaan ohimennessä. Kun seisoin odottelemassa daladalaa, mulle täysin tuntematon vanhempi nainen tuli ihmettelemään, miks seison siinä auringon porottaessa polttavasti suoraan muhun, vieressähän on varjoisa paikka mua varten. Ihanaa toisesta huolehtimista, pieni teko, jolla oli suuri positiivinen vaikutus. 

Tällä hetkellä tuntuu naurettavalta, että Suomessa vouhotetaan esimerkiks siitä, ettei sairaaloissa ole kaikilla potilailla mahdollisuutta yhden hengen potilashuoneisiin, tai edes kolmen hengen. Nykyisellä työharkkapaikallanihan on tosiaan synnyttäiden huoneessa 10 potilassänkyä, mutta huoneessa voi yöpyä parhaillaan 30 äitiä vauvojensa kanssa. Eikä siinä mitään, jos huoneessa oliskin vaan äitejä vauvojen kanssa, mutta samassa huoneessa on tarkkailussa nekin äidit, jotka synnyttivät kuolleen vauvan. Miltä tuntuu maata samassa huoneessa 20 vastasyntyneen vauvan kanssa, kun on just ite saanut kuolleen vauvan?

Suomessa moni asia on loistavasti verrattuna Tansaniaan eli perjaatteessa Suomessa on paljon enemmän syitä olla positiivinen, onnellinen ja tyytyväinen. Kuitenki musta täällä Tansaniassa ihmiset vaikuttaa paljon tyytyväisemmiltä. Jotkut asiat on Suomessa itsestäänselvyyksiä, vaikka täällä on niistä pulaa. Onko suomalaisilla liian korkee vaatimustaso omaan onneen, kun ei voi nauttia yksinkertasista asioista ja pienistä iloista?

She makes ugali!

Toisena työviikkonani synnärillä yks hoitsuopiskelija kysy multa, miksen hoida jo ite jotain synnytystä. Selitin hoitokulttuurieroja Suomen ja Tansanian välillä, haluan vielä vain seurailla. "Mut sä oot jo seuraillu niin kauan!" Aijaa, miksei musta tunnu yhtään siltä. Tokihan sitä sh-opiskelija Suomesta hoitaa viikon seurailemisen jälkeen synnytyksen tansanialaiseen malliin!

Tällasia täyttelen töissä...

Tiistai-iltana kävin Monican ja Faithin kanssa uimassa tossa läheisen hotellin altaalla. Monica sano uineensa lapsena, Faith myöns, ettei osaa uida. Suomessa ei varmaan ole montaa täysin uimataidotonta parikymppistä? No siinä sitten lilluttiin jokunen tovi. On kyllä ihan erilaista olla paikallisten kans liikenteessä kun suomalaisten. Suomalaiset haluu olla auringossa kokoajan, paikalliset ehdottaa heti varjoon menemistä. Suomalaiselle ei tulis mieleenkään laittaa pitkiä farkkuja jalkaan tällä säällä, mutta niin vaan nuo paikalliset painelee menemään farkut jalassa ja fleece-takki niskassa.

Monica, mää ja Faith

Koko viikon mulla on ollu tosi heikko ja kipee olo. Muutama päivä meni siis nukkuessa, mikä turhautti. Perjantaina töissä alko pyörryttää taas, joten otin itteäni niskasta kiinni ja marssin labraan malaria-testeihin. Ihana Yan loikki kaupungilta sinne mun seuraks. Malaria-pikatesti otetaan kuten hemoglobiini tai verensokeri sormen päästä ja tuloksen saa 20 minuutissa. Tulos oli negatiivinen. Perjantai-iltana piti juhlia, mut heikko vointi verotti mun juhlintaa paljon. Saatiin kuitenkin hirrrrveen hyvät uudet ugali-sanotukset keksittyä vahingossa tähän biisiin.

Tuija, Yan, mä, Beatrice ja pillitemppu. :D

Lauantaina menin aikasin aamulla Beatricen kans lääkäriin veri- ja virtsatesteihin. Virtsanäytteenanto oli aika mielenkiintosta, kun astia oli ku kapea muovinen shottilasi ja näytteenantopaikka mallia reikä lattiassa. Näytteet oli kaikki ok, ei mitään poikkeavaa. Siispä lisää kipulääkkeitä ja seuraillaan. Kokonaisuudessa kyl oli ihan positiivinen kokemus olla potilaana Tansaniassa.

Oli ihanaa saada ns. "terveen paperit", koska sit uskals mennä taas hölkkäämään, salille ja kunnolla aurinkoon. Illalla käytiin keskustassa juomassa parit. Tänään aamulla kostautui eilinen rehkiminen väsymyksen merkeissä. Aamupäivän loikoiltua auringossa +35 asteessa ajattelin lämmöllä Suomessa vallitsevaa ensilunta, haha. ;) Kävelin KCMC:n (Kilimanjaro Christian Medical Centre) asuntolalle Monican luo, jossa Monica, Maria ja Nema väkers mun tukkaan letit. Saa nähdä, kuinka kauan mun piikkisuora tukka suostuu pysymään pikkuleteillä. :)

Viimesen viikon aikana taloon on tullut tosi paljon uusia asukkeja, ja Heini, Elina ja Tiina lähti lomailemaan Sansibarille. Oon siis muuttanu Tuijan kanssa samaan huoneeseen, ja nyt viikonloppuna tänne muutti myös Janita ja Siiri. Aika tunnelmallista tällasessa noin 15neliöisessä huoneessa. ::::)

It is you against Kilimanjaro

Tänään ohjelmassa oli Kilimanjarolla kiipeilyä, joten herättiin Yanin ja Heinin kanssa kuuden aikaan aamulla. Vois sanoa kukonlaulun aikaan, mutta meidän pihan ja naapurin Mama Kuku -kanalan kukkoset kiekuu 24/7. Taksisedälle oli soitettu hyvissä ajoin eli edellisenä iltana, ja sovittu treffit ennen klo 06:45. Taksi saapui siinä seiskan aikaan, koska joku oli blogannut kuskin auton, eikä taksisetä siis päässyt siksi liikkeelle aiemmin. Meidän piti olla seiskalta jo Moshin bussiasemalla, mutta hakuna matata, eipä haitannut myöhästyminen, sillä meidän guide oli myös myöhässä. Jotenkin tää ei yllättänyt meitä enää ollenkaa. T.I.A. - This Is Africa.

Alkuperäsen suunnitelman mukaan kiipeeminen piti alottaa klo 08:00, mutta daladalamme lähti bussiasemalta vasta 08:30 kohti Marangua. Daladalasta hyppäsimme vielä taksiin, ja kiipeäminen aloitettiin lopulta 09:30. Kaikilla meillä oli 1,5 l vettä, lounasboksit, pitkähihaiset jne repuissa, mutta guidella tämän lisäksi meille kolmelle toiset 1,5 l vesipullot. 

Hans

Hansin apurit

Heti kiipeilyn aluks nähtiin pieni nätti vesiputous. Reitti oli paikoin erittäin helppokulkusta, toisinaan taas syke nous oikeen kunnolla. Hikikarpalot kyllä virtas ylöspäin mennessä. Nähtiin apinoita, mut niistä ei saanu kuvia, kun ne heilu siellä ylälatvoissa. 

Viimeset 30 minuuttia ylöspäin ennen lounasta alko olla vähän tuskaa, kun aamulla syödyt Weetabixit ei enää paljon lämmittäny mieltä. Mandara Hutissa oli paljon porukkaa tauolla, ja olipa siellä muutama suomalainenkin meidän lisäks!

Lounaan jälkeen kavuttiin vielä Maundi-kraaterille. Korkeimmillaan taidettiin olla jossain 2 800 m merenpinnasta, kun Kilimanjaron korkein kohta Uhuru/ Kibo on 5 895 metriä merenpinnasta. Sitten lähettiin lompsimaan alas. Alasmeno oli yllättävän vaikeeta: matka taittu kyllä paljon nopeammin, eikä pulssi noussut taivaisiin, mutta epätasaseen maastoon ja kivikkoon vauhtia meinas välillä olla vahingossa vähä liikaakin. Saa nähdä, miten huomenna pääsee sängystä ylös tommosen kevyen pakara-, reisi- ja pohjetreenin jälkeen. Nyt saunan ja suihkun raikkaana nukkumaan, jos kahden viikon aikana kerättyjen ötökän puremien raapimiselta malttaa. Lala salama!

Välillä fiilis oli vähän tällanen...

Haraka haraka haina baraka

JEE! NETTI TOIMII! <3

Sunnuntaina oltiin Emmin kanssa kattomas paikallista rallia. Vastaavanlaiset skabat käydään näillä huudeilla pari kertaa vuodessa, joten oli hienoa päästä sinne. Tanzania Volunteersin Louis oli yks tapahtuman järjestäjistä ja osallistui myös kilpailuun. Hiekka pöllys, ja ihmiset juoksenteli pää kolmantena jalkana päästäkseen parhaille katsomopaikoille.

Oon iskän kanssa kiertäny vauvasta asti aika paljon erilaisissa autotapahtumissa Suomessa. Sunnuntain häppeninki ei paljon eronnut suomalaisesta: valtaosa väestä oli miehiä, ja kalja maistui. Paikalle oli raahattu muutamia jäätelövaunuja, sekä vaate- ja ruokakojuja. Emmin kanssa ajateltiin virkistäytyä lasipullokokiksilla, mutta auringossa seissyt lähestulkoon kuuma kokis ei oikein toiminut.

Tyylikäs asukokonaisuus: burkha ja lippis.

Kisakatsomo, vol 1

Kisakatsomo, vol 2

Louis kruisaa

Peace, love & God.

Tanzania Volunteers -leimat

Maanantaina oli eka oikea työpäivä. Jokunen sana sairaalasta yleisesti: sairaalassa ei läheskään aina vesihanat toimi, joten juoksevaa vettä ei ole saatavilla. Tällöin vettä lapataan isoista tynnyreistä, ei hajuakaan mistä vesi tuodaan niihin. Siivoamisen jälkeen sairaalassa haisee pikemminkin uimahallilta, kloriittia käytetään aikas isolla kädellä ilmeisesti. Henkilökunnan saniteettitilat (lue: reikä lattiassa) löysin, potilaiden vastaavasta huoneesta en tiedä. 

Houkutteleva wc

Näin yhen synnytyksen, ja pidin vastavastasyntynyttä vauvaa sylissä! Kun vauva oli saatu ulos, se punnittiin ja laitettiin lämpimien peittojen sisään odottamaan, kunnes äiti oli kursittu kasaan synnytyksen jäljiltä. Näitä synnytyksiä katellessa ei voi tulla vauvakuume, vaikka noi vauvat onkin aivan todella sulosia. Kipulääkettä ei anneta lukuunottamatta puudutuspiikkiä, joka pistetään synnytyksen jälkeen ennen ommelten tekoa. Äidit ei myöskään juurikaan saa tsemppiä synnytyksessä: jos joku kiljuu tuskissaan, hoitaja saattaa läpsästä äitiä kovaa reidelle ja komentaa napakasti swahiliksi. Samalla kun yks synnyttää, joku moppaa ko. huoneen lattiaa, ylilääkäri tulee testailemaan rikkinäiseksi todettua lamppua, ja sairaanhoitajat heittää keskenään läppää.

Tiistaina oli todella kivaa sairaalalla! Synnytysosastolla on kymmenkunta paikallista sairaanhoitajaopiskelijaa. Maanantaisesta alkukankeudesta oltiin nyt päästy yli, joten mulle sateli kysymyksiä joka suunnasta ja jokainen halus auttaa mua ja näyttää mulle asioita. Kolmannen vuoden opiskelija (Tansaniassa hoitsukoulutus kestää 4v) Monica oli kaikista ihanin. 

Monica ja meitsi

Töiden jälkeen hölkättiin Elinan kans yhelle hotellille, jonka kuntosalia ja uima-allasta me käytetään. Siinä uima-altaalla lilluessa oli aika hakuna matata -olo. Kotiin päästyä huomasin Kilimanjaron komeilevan ilta-auringossa. Loistavan päivän päätteeks illalla iski koti-ikävä.

Naapurini Kilimanjaro (ja Mama kuku -kanala, kotkotkoooot)

Keskiviikkona oli taas huippua töissä paikallisten hoitsuopiskelijoiden kans. Töiden jälkeen menin niiden kanssa samalla kyydillä talolle, josta syömisen jälkeen lähdettiin Heinin työpaikalle ostamaan laukkuja. Heini on siis vammasten lasten päiväkeskuksessa työharjottelus, ja lasten vanhemmat tekee siellä laukkuja, joiden tuotto menee lasten hyväks. Firmallahan oli oikein onnenpäivät, esimerkiks pelkästään Emmi osti neljä laukkua. Kaupungilla totesin maassa istuneen nahkahansikkaisen naisen nähtyäni, ettei ehkä ihan noin kylmä nyt ole. Pian mulle selvis, että nainen kulkee kontaten joka paikkaan, koska sillä ei oikeestaan oo jalkoja. No niin Reetta. 

Tänään töissä katoin pari synnytystä, ja tein lääkärin kans tarkastuksia synnyttämään tulleille naisille. Esimerkiks masaiheimon naiset saattaa tulla sadan kilsan päästä sairaalaan. Sitten ne tosiaan asustelee sairaalalla synnytykseen asti. Tutkittiin yks masainainen, joka odotti kaksosia. Tohtori totes naisen olevan nyt hyvässä paikassa, koska heimossa jotkut ei hyväksy kaksosia. Näin myös ihkaoikean mustan albiinon (jokainen voi nyt itsekseen googlata black albino). Lääkäri sano albiinojen olevan aika vaarallisilla vesillä täällä, sillä jotkut katkoo albiinojen raajoja, sormia jne onnenkaluiks, jotka myydään sitte kovaan hintaan, great! Potilaspapereita selatessa tuli vastaan tapauksia, joissa äiti ei tiennyt omaa ikäänsä, oli saanut ensimmäisen lapsensa 14-vuotiaana, tai ei muistanut lapsiensa syntymävuosia. 

Iltapäivällä kävin salilla, jonka jälkeen jäin Tiinan kanssa uima-altaalle nauttimaan auringosta. Sitä on jo oppinu semiluontevasti vastaamaan kadulla mambo, habari, jambo -huuteluihin, eikä hätkähdä enää ojassa makaavaa kuollutta kanaa. Ja ei enää huutele kovaan ääneen KUUMA kaduilla. Kuma on swahilia ja tarkottaa vaginaa, että näin. Hmm, pikkusen noi koulujuttujen palautukset menee lörinäks, ku netti ei oo toiminu, ja on kyllä myös kiinnostuskiikarit kadoksissa.

?!

Vaikka suurin osa naapuruston taloista on hulppeita, mukaan mahtuu myös näitä hökkeleitä.