Sawasawa!

Reetta on selkeesti aivan liian vaikee nimi, kiitti iskä ja äiskä. Nykyään tottelen paremmin nimiä Riitta, Rita ja Ruuth. Että näin.

Perjantain paardejen takia koko lauantai meni uima-altaan reunalla maatessa. Lähdettiin altaalta kotiin kreivin aikaan, sillä alkuillasta alko armoton vesisade. Nyt onkin sitte satanu monena yönä, ja vesisadetta on luvannut pariks viikoks. Tekee tosi hyvää kyllä tää sade luonnolle, eikä haittaa mua jos vaan öisin satelee, nyt on päivisin ainakin ollut ihan hyvät auringonottokelit yösateista huolimatta.

Ninan, joka on siis yks KCMC:n hoitsuopiskelijoista, kuultua mun olevan luterilainen, sain heti kutsun sunnuntaikirkkoon. Olin muutenki miettiny, että olis huippua käydä kirkossa täällä, siispä sunnuntaiaamuna kirkkovaatteet päälle ja kello 07:00 otin taksin Hagai kappelille KCMC-sairaalalle.

Paikalliseen tapaan häppeninki alko myöhässä. Sunnuntaiaamusin tällä kappelilla on kaiketi 3 kertaa sama tapahtuma, joista tää keskimmäinen (n. klo 08-10) on englanniksi. Siellä me sitte reilut pari tuntia laulettiin, rukoiltiin ja niin edelleen, kunnes lopuks kaikki käveli papin perässä ulos kappelista ja kätteli toisiaan. Lähdin kappelista suoraan KCMC:n opiskelija-asuntolalle. KCMC:n opiskelijat ei oo enää Mawenzin sairaalalla harjottelussa, joten oli tosi kiva nähdä taas tyttöjä.

Ninan kans kappelilta tulossa.

Monican koulupuku kokeilussa.

Maanantaina sitä sitten taas kotiutettiin sairaalalla äitejä ja vuorokauden ikäsiä vauvoja. Äideille annetaan mukaan lappunen lapsen rekisteröimistä varten ja neuvolakortin tapanen juttu, jossa on muun muassa kasvukäyrä ja kirjattuna vauvalle annetut rokotteet. Kortissa oli myös salamyhkänen "Hali ya mama"-kohta, vastausvaihtoehdoin U, 1 ja 2. Hoitsu käski mun vaan laittaa siihen erään äidin kohdalla ykkösen, myöhemmin kerto tän kohdan kertovan äidin HIV-statuksesta: U= ei testattu, 1= positiivinen ja 2= negatiivinen. Tämän jälkeen kysyin, miksiköhän tuo HIViä sairastava äityli sitten rintaruokki vastasyntynyttä vauvaansa? Onko se jo selvää, että vauvallakin on HIV? Toki jos vauvallakin se jo on, ei rintaruokinnassa ole mitään vikaa, mutta jos vauvalla ei ole HIViä, ei tätä tietenkään tulisi myöskään altistaa riskille. Hoitsu käänsi mun stoorit mamalle swahiliks, jonka jälkeen totes mulle: "Se on jokainen äidin oma päätös, miten toimii tällasessa tilanteessa." SAWASAWA!

Lappuseen, joka tarvitaan lapsen rekisteröimiseksi, vaaditaan äidin allekirjoitus. No, totuushan on se, että suunnilleen puolet tapaamistani äideistä ei tässä tilanteessa osaa kirjottaa omaa nimeään, jotkut ei edes tiedä, kuinka kynää pidetään kädessä. Lisäks hoitsut on saakelin tarkkoja, minkänäkönen nimmari siihen lappuseen väkerretään. Esimerkiks mun oma nimmari ei näille kyllä kelpais, vaan siinä pitää olla etunimen eka kirjan ja sitte sen päälle kirjotetaan isän nimi. Parasta täs on se, että noi jotkut masaiheimolaiset naiset, jotka ei tiedä omaa ikäänsä (yhdessä paperissa voi lukea 27, toisessa taas 14), eivät tiedä oman isänsä nimeä. Sitte kierretää koko osasto läpi, josko siel olis joku mama samasta heimosta, joka osais auttaa. Joidenki kohdalla hoitsuilla palaa pinna: sillon väritetään kuulakärkikynällä maman peukalon pää, ja painetaan sillä papereihin sormenjälki. Avot.

Jos oman isän nimen tietäminen on vaikeaa, nii saati sitten lapsen isän nimen! Tosin kuulin villiä huhua, et masaiheimolaisten kohdalla isän nimen tietämättömyyteen saattaa olla ihan syykin: masait pysynee avioliitossa saman henkilön kanssa koko ikänsä, mut on ihan ok, että mies käy vähän vieraissa!

Sairaalassa oli eilen ja tänään menossa jonkin sortin tarkastus, josta muakin varotettiin etukäteen. Ilman varotustakin olisin huomannu, että jotain spesiaalia on tiedossa: hoitsut sinkoilivat stressaantuneina huoneesta toiseen kaiken maailman suojavaatteet niskassaan sekä pesivät käsiään minkä kerkesivät, tavarat aselteltiin siistiin järjestykseen, pöydille laitettiin pöytäliinat, ja synnyttäneet mamat kärrättiin oikeen pyörätuoleilla synnytyssalista toiseen huoneeseen omin jaloin kävelemisen sijaan! No melkein alko naurattaa, kun h-hetki koitti, ja kaks valkotakkista viidenkympin paremmalla puolella olevaa tanttaa asteli osastolle. Nämäkö on ne paljon pelätyt tarkastajat? Toisaalta pöyristytti, miten paljon erikoisjärjestelyjä tarkastajien takia tehtiin: eipä saa tätsyt kovin realistista kuvaa osaston toiminnasta. Saa nähdä, muuttuuko toimintatavat mihinkään suuntaan tämän jälkeen, en usko. Kun tarkastus on läpi, mamat saa taas ihan ite kävellä synnytyssaliin ja sieltä pois. 

PS. Mikä siinä on, että mua aina luullaan ruotsalaiseks tai norjalaiseks? 

SUOMI FINLAND, SAAKELI!