IKÄVÄ

Siis tarkotan, että tulee ikävä Tansaniaa. Tienvarsilla päivystäviä kanoja, koiria, lehmiä, vuohia ja aaseja, paikallisia naisia kangakankaissaan kantamassa päänsä päällä milloin yhtä kenkää, milloin taas tuolia ja kahta pöytää. Täpötäysiä hieltä haisevia daladaloja, bodabodamatkoja kolme päällä paahtavassa helteessä hiukset hulmuten, 1980-1990 -luvun Toyotoita, jotka rämisten toimittaa taksin virkaa pöllyävillä kuoppaisilla hiekkateillä. Raun lapsia, jotka lääppii tajuttoman likasilla käsillään mun naamaa ja hiuksia ja joista nuorimmatkin osaa tanssia paljon paremmin kun ykskään suomalainen baarikeikuttaja. Tuoreen mangon syömistä kuorineen käsin ilman käsienpesua koko päivänä. Sitä tyytyväisyyden tunnetta, kun huomaa, että jossain yleisessä vessassa on saippuaa, vessapaperia, se vetää tai se on jopa vallan länsimaalainen pytty, eikä pelkästään reikä lattiassa. Jokailtaista moskiittoverkon alle kömpimistä, ja jokaöistä heräämistä siihen, kun on tavalla tai toisella onnistunut solmiutumaan kyseiseen verkkoon. 

Tansanialainen rakennustyömaa

Daladala

Sitä, että matkustajille yritetään pysähdyspaikoilla kaupata bussin ikkunoista kaikkea mahdollista aina valtavista maailmankartoista sipuleihin asti. Tulen kaipaamaan täällä päivittäin kadulla täysin tuntemattomilta ihmisiltä kuulemiani erilaisia tervehdyksiä. Vilpittömiä tarjouksia: yks masainainen tarjos korvikset vaihtokaupaks, jos saa mun hiukset. Mielenkiintoisia nimivalintoja, kuten esimerkiksi miesten nimet Godibless ja Cola.

Herkullista, eikö? Näitä ei tuu ikävä.

Kilppari oli onnellinen, kun sai papaijaa.

Vaan on täällä paljon asioita, joita ei tuu yhtään ikävä. Ihana päästä Suomeen, jossa wc-paperi katkeaa eikä pelkästään veny loputtomiin, hiekka ja pöly ei värjää valkosia vaatteita sekä voi käyttää kesällä toppeja ja shortseja ilman paheksuntaa. Suomessa pimeän tullen ei tarvitse kulkea taksilla turvallisuussyistä, eikä shoppailemassa tai taksia käyttäessä edes voi tinkiä, joten tinkimiseen ei tarvii käyttää sitä kuuluisaa kallista aikaa eikä menettää hermoja. 

Tän 2,5 kuukauden aikana tää talo on alkanu tuntua jo ihan kodilta. Tosin toissapäivänä asiat muuttu. Tänne paukkas suunnilleen 248549 kpl australialaisia. Aamut muistuttaa intin aamuja, jolloin piti jakaa yks vessa kymmenen muun tytön kanssa. Erona tosin se, että vessoja täällä on kolme ja naisia parisenkymmentä, mut kun yks linnottautuu pyykkäämään yhteen vessaan sopivasti aamutoimien aikaan, ja toinen päättää ottaa puolen tunnin suihkun, kaaos on taattu. Yks meidän pihan kolmesta hurjasta vahtikoirasta saakin sitten toimia mun terapeuttina: hyvä tapa päästä pakoon talon hulinaa, on ottaa koira ketjun päähän ja lähteä lenkille.

Murto-osa aussien saapumiseen valmistautumisesta

Mun pakoreitti hulinasta: koiralenkki

Nii hei apua. En mä halua silti lähteä Tansaniasta. Mulla on siis enää 28 päivää kotiin. Tää viikko menee Raun seinämaalauksia viimeistellessä sekä perjantain joulujuhlaa valmistellessa ja seuraavien viikkojen työrytmiä sotkee joulu ja uus vuos. Kokonaisuudessaan työpäiviä Raussa on enää kaheksan, kääk. Töiden loputtua Raussa meitsi kääntää nokan kohti Sansibarin rantoja viikoks. Sen jälkee palaan viel viikonlopuks hyvästelemään Moshin, ja sit Suomeen jäätymään. Tietenki on kauhea ikävä perhettä, kavereita, mut pelottaa myös, minkälainen kulttuuri- ja lämpötilashokki mua Suomessa odottaa: kylmä viima saa mut lamaantumaan ja jäämään omaan kämppään neljän seinän sisään. Tähän +37°C lämpöön on niin tottunu, että jo +20°C saa mut laittamaan villasukat jalkaan, joten kattellahan...

Ps. Vaikka mulla on enää noin vähän päiviä kotiin, oon edelleen täällä talossa se, joka on ollut täällä pisimmän ajan, ja joka myös tulee olemaan kaikkien muiden tällä hetkellä täällä olevien jo lähdettyä takasin kotiin, mitä?! Nää just saapuneet aussitkin lähtee mua ennen kotiin??